Joulukalenteri päiväkodin lapsille

Olin harjoittelussa päiväkodissa ja siellä tuli puheeksi että olen tehnyt itse joulukalentereita. Heillä ei ollut tälle vuodelle vielä kalenteria, joten tarjoiduin tekemään lapsille joulukalenterin. He ottivat tarjouksen mielellään vastaan. Aiempien vuosien joulukalenterit löydät Täältä tytön ja kissan kalenterit ja täältä pojan , jotka pyydettiin ilokseni tämän vuoden Ihana lehden joulunumeroon ja löytyvät myös sieltä.

Päiväkodin porukan kanssa käytiin paljon metsäretkillä ja luonto on lähellä heitä, joten yhdeltä metsäretkeltä tarttui mukaan oksa, johon kalenteri rakentui. Ulkoasultaan halusin sen olevan luonnollinen, esteettisesti kaunis ja materiaalien sopivan tähän teemaan. Käytinkin pitkälti tähän ns.jämä materiaaleja, mitä päiväkodista löytyi mm.pieniä huopatilkkuja, pahvia, kartonkia, nauhoja ym. Ruskeat paperipussit sain lahjoituksena lähettyvillä olevasta kaupasta . Lahjapaperi ja osa sisällöstä on ostettu ja niissä on mietitty mistä on paljon iloa leikeissä ja hyötyä käytännössä(lopussa tarkempia tietoja näistä). Halusin myös huomioida kalenterissa monikulttuurisuuden, joten luukuissa on joulun toivotuksia eri kielillä, joita lapset ja aikuiset voivat sitten yhdessä opetella. Lisäksi niissä on iloisia joululoruja. Lapsia on 12 , joten kaikille tulee kaksi luukkua. Lapset ovat eri ikäisiä ja sisällössä on ajateltu, että ne sopivat kaikille. Sisällössä tärkeää on ollut leikki, turvallisuus, monikulttuurisuus ja joulumieli.



Tähän kalenteriin tarvitset:

-paperipusseja

-Lahjapaperia tai mitä tahansa paperia mihin lahjat voi pakata, myös sanomalehti, silkkipaperi tms. käy hyvin ja viime vuonna pakkasin lahjoja remontista jääneeseen suojapaperiin.

-Huopaa

-Kartonkia

-Narua

-Tussin

-Liimaa

-Numerot, joita löytyy printattavana netistä , nämä on tulostetttu muistaakseni täältä https://www.ohbaby.co.nz/lifestyle/celebrate/christmas/advent-calendar-printables/

-Mitä tahansa mitä mieleen tulee, näissä on hilepapereita, maalia, tarralapusta leikattu lumilyhty jne.








Sisällä pakeiteissa ja pusseissa on turvallisuutta ja näkyvyyttä lisäämään kaikille lapsille heijastimet. Lisäksi leikkeihin pienet pehmolelu hiiret, pahviset joulukoristeet ja erikieliset joulun toivotukset sekä joulurunot.


Kaikesta sisällöstä ei tullut otettua kuvaa. Tässä kuitenkin pienet hiiret. 


Leivoimme päiväkodin lasten kanssa myös yhdessä lumihiutaletorttuja omena-kaneli täytteellä, jotka taitavat olla tämän vuoden hitti. Kuvallinen taitteluohje näihin löytyy mm. täältä https://www.anninuunissa.fi/lumihiutaletortut-vuoden-pikkujouluherkku/ ja täältä löytyy myös video Me Naiset.

Oli todella mukavaa olla harjoittelussa täällä päiväkodissa. Toivottavasti kalenteri tuo iloa joulun odotukseen.

Kalenterien tekeminen on aivan ihanaa, mutta aikaa vievää puuhaa. Vielä olisi omille lapsille tämä viikko aikaa työstää kalenterit. Ideat ovat jo valmiina, vain toteutus uupuu!

Ihanaa joulun odotusta!

Kommentit

Suositut tekstit