Synttärit 6-vuotiaalle ja haikea muisto

Rakas esikoisemme täyttää tänään kuusi vuotta! Tämä päivä tuntuu monestakin syystä suurelta ja tunteelliselta. Toki siksi, että hän saavuttaa nyt eskari-iän joka on merkittävä virstanpylväs , niin hänelle itselleen kun meillekin, mutta itselläni tunteet nousevat pintaan hänen syntymäpäivänään myös toisesta syystä.

Kun aloin odottaa esikoistani, oma äitini sairasti syöpää. Se oli todettu hänellä jo useampi vuosi sitten ja hän oli käynyt leikkauksissa ja hoidoissa ja tilanne oli aika-ajoin jopa hyvä. Hän pystyi käymään töissäkin pitkään ja oli meille lapsille aina iloinen, kannustava ja puhelias oma itsensä . Pikkuhiljaa tilanne huononi ja hoidot lopetettiin. Ajattelin viimeiseen saakka että kyllä kaikki järjestyy ja tuleva lapseni pääsee tapaamaan mumminsa heti kun syntyy, vaikka samaan aikaan pelkäsin pahinta. Pääsinkin näyttämään hänelle ensimmäisen ultran kuvat ja iloitsimme yhdessä tulevaa esikoistani ja hänen ensimmäistä  tulevaa lastenlastaan. Äitini oli koko elämänsä työskennellyt lasten parissa,hän oli todella lapsirakas ja hän oli enemmän kun innoissaan tulevasta pienokaisesta.

Tuli päivä jolloin oli rakenneultran aika. Mikä parasta, vauvalla näytti olevan kaikki kunnossa!Sukupuolikin selvisi siinä samalla ja pieni tyttö oli tulossa(olimme miehen kanssa veikanneet poikaa ja äiti myös). Soitin ultran jälkeen heti äidilleni ja kerroin iloiset uutiset. Sovimme että tulen seuraavana päivänä näyttämään kuvat

Illalla kun olimme jo menneet nukkumaan, minulle soitettiin että äidin tila on romahtanut. Olin aivan pois tolaltani puhelusta. Lähdimme salamana äidin luokse. Kokoonnuimme koko perhe, äitini ja muu perhe tunsi ekoja potkuja vatsani päältä. Sinä yönä jouduimme jättämään hyvästit rakkaalle äidillemme ja toteamaan, että taistelu syöpää vastaan oli liian raskas. Se oli tähän astisen elämäni rankin hetki.

Kuusi vuotta sitten tänä kyseisenä päivänä syntyi rakas esikoisemme. Tuo tummatukkainen,iloinen,rohkea ja sisukas pieni tyttö. Aivan kuten äitini. Päivä oli täsmälleen sama, jona oma äitini on syntynyt!Tänään kun esikoisemme täyttää kuusi vuotta, olisi oma äitini täyttänyt 60- vuotta!Ikävä on todella kova, mutta onneksi minulla on ihanat lapset ja rakas tyttäreni, jossa on pieni pala äitiäni. Ehkä sukuun ei mahtunut kahta niin samanlaista. Elämä on ihmeellistä. 





Tämän meni nyt ihan tunteelliksi vuodatukseksi, tarkoitus oli vain lyhyesti kertoa omia fiiliksiä tästä päivästä,  Elämä on kuitenkin jatkunut ja lapset ovat tuoneet siihen todella paljon iloa.

Maanantaina kotimme täyttyi esikoisen kavereista ja vipinää riitti. Olen innokas juhlien järjestelijä, vaikka niiden jälkeen olo onkin lopenuupunut, on se kaiken sen vaivan arvoista. Tässä kuvasatoa synttäreiltä.



Jätskikakku on aina loistava valinta lastenkutsuille.



Otettiin kaikista vieraista kuvat tämän rekvisiitan(Tiger) kanssa ja lähetettiin kuvat vanhemmille.




Onneksi ehdimme pitää juhlat maanantaina, juuri ennen kun sää viileni. Sokerihuuruiset 10 lasta pääsivät leikkimään pihalla ja leikkimökissä, joka oli oikein loistava juttu!


Päivä oli oikein onnellinen, kaikesta muistelusta huolimatta. Elämä jatkuu!



Paperiviuhkat,confetti-ilmapallot, paperimukit ja kultainen kirjainbanneri, sekä pöydällä olevat kultaiset confetit(vanhingossa puhjenneesta ilmapallosta) : Juhlahumua nettikaupasta

Foliopallot ja kultaiset lautaset ja photo booth tarvikkeet : 
Tiger

Pihan lmapallot ja pillit :
Sinelli

Viiri pihalle ja kakkuun : 
Itse tehty . Huopapalat,kirjaimet ja pahvit Tiger, naru Sinelli.



Kommentit

  1. Upean näköiset tarjoilut! Ja ihanasti olet kirjoittanut äidistäsi ❤️ Kaipuu rakkaita kohtaan ei katoa koskaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara❤Näinhän se on. Onneksi vuodet tekevät tehtävänsä ja matkassa kulkee vain pieni haikeus. Päällimmäisenä kuitenkin ilo, onni ja lämpimät muistot❤😊

      Viikon päästä vielä toinen setti juhlia sululaisille 🙈

      Poista
  2. Voi muru ❤ ihanasti kirjoitettu ja onnea vielä Sofialleja haleja! �� t.Mari��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!

Suositut tekstit