Juhlitaan!

Taas juhlittiin!Tällä kertaa oli vuorossa lasten 2- ja 6-vuotissyntymäpäivät sukulaisille, kummeille ja ystäville. Minähän jo innoissaan mietin että mitähän ensi vuonna tarjottaisiin, mutta mies oli sitä mieltä että tilataan vaan pizzaa. Täytyy kyllä myöntää että innostun järjestelyissä vähän liikaa ja ideoita on enemmän kun toteutukseen löytyy aikaa. Leipomiseen, siivoamiseen, koristeluun ja muuhun vierähtää kyllä tovi ja varsinkin kun lapset ovat siinä mukana. Juhlat olivat joka tapauksessa oikein onnistuneet ja sää ei olisi voinut olla parempi!Piha antaa niin paljon lisää tilaa isolle porukalle. Viime vuonna yhdistettiin muuton takia lasten juhlat ja se osoittautui niin käteväksi, että tehtiin tänä vuonna sama juttu. Tyttö täytti kesäkuun alussa 6-vuotta ja poika heinäkuun puolivälissä 2-vuotta, niin ne ovat kuitenkin niin lähekkäin.

Ihanat koristeet ja kattaustarvikkeet juhlahumua kaupasta!

Pari viikkoa sitten juhlittiin esikoisen lastenkutsuja. Niistä kuvia näet täältä synttarit-6-vuotiaalle-ja-haikea-muisto.











Tarrjolla meillä oli 

Salaatteja:Halloumisalaattia,fetasalaattia sitruunavinaigrette

Pizzaa :mozzarella/pesto/tomaatti ja kinkku/ananas sekä kinkku/oliivi

Kakkuja: Mansikka/valkosuklaa täytekakku suklaisella pohjalla(yhdistelty kaksi kinuskissan ohjetta) ja vadelmajuustokakku(Maku- lehden ohje)

Lisäksi : Keksejä,marenkeja,tuulihattuja,hattaraa ja erikoisruokavaliolle gluteeniton-maidoton pizzaa jäätelöä ja keksejä



Koristeet kakkuihin tein edellisenä yönä kun syntyi visio kuumailmapallosta. Askartelin kullanvärisestä pahvilautasesta kuumailmapallon ja liimasin siihen pari suikaletta huopaa mitä jäi yli yksisarvisvalaisimesta. Valkoiset pilvet on tehty kopiopaperista. Kiinnitin siihen ja muihin koristeisiin puiset tikut. Pilveksi laitoin hattaraa ja päälle kutaista syötävää "puuteria". Happybirthday- kyltti on Tigerista.


Pojan kakun koristeista ruutulippu on mieheni käsialaa ja auto emmasandmamas verkkokaupasta. Kerma/valkosuklaa on sävytetty auton sävyn mukaan, mutta se ei näy niin hyvin näissä kuvissa. Tähän oli oma happy birthday kyltti kakkuun sopivassa värissä, mutta unohdin laittaa sen!



Laitettiin lasten kanssa ruusukullan värisiä "tatuointeja", pakko oli itsekin kokeilla. Aivan ihania!Näitäkin saa juhlahumua kaupasta.
'




Juhlatoimikunta kiittää ja kuittaa taas vuodeksi!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!

Suositut tekstit