Nimikyltit yrteille

Keväällä siskoni kysyi olisiko minulla jotain ideaa nimikylteiksi yrteille. Olihan niitä ja kerroin hänelle miten tehdä kyltit ja ihan pienellä vaivalla. Siskoni hankki tarvittavat materiaalit, joka oli jo puoli voittoa, mutta sitten ne unohtuivat laatikon uumeniin. Se on erittäin ymmärrettävää, niin kiireistä aikakautta hän elää kolmen lapsensa kanssa.

No, siskoni sitte kysyi kun asia muistui taas mieleen josko minä innokkaana puuhailija ihmisenä ottaisin tehtävän haltuuni?No toki, helppo homma.
Vaan kuinkas kävikään?Materiaalit unohtuivat vuorostaan minun pöytälaatikkooni koko kesäksi, kunnes yhtäkkiä muistin tämän lupaukseni. Eli tässä nyt viimein olisi nämä helpot toteuttaa(vaikea aloittaa)nimikyltit yrteille kolmena eri versiona!






Itselleni tein samalla nämä ylemmät viinipullonkorkit, joissa dymolla tehty teksti. Teksti tarttui korkkiin huonosti,joten laitoin lisäksi kaksipuolistateippiä.

Näihin alempana oleviin korkkeihin, jotka ovat siskolleni, maalasin Plus Color akryylimaleilla tekstin. Näiden pitäisi kestää ulkona sään armoilla paremmin.




Kolmas vaihtoehto on pyykkipoika johon laitoin myös dymolla tekstin. Purkki on säilyketölkki maalattuna Plus color akryylimaaleilla.




Tarvikkeet:

-Viinipullonkorkkeja
-grillitikkuja
-Akryylimaaleja tms.
-pyykkipoikia
-Dymo tarrakirjoitin

Sitten vain yhdistelemään. Tikun sai ihan painamalla korkkiin paikoilleen.


Onpahan nyt ainakin ensi kevääksi valmiit kyltit !

Kommentit

Suositut tekstit